Suoraan sisältöön
Jyväskylän kaupunki - Sosiaali- ja terveyspalvelut

Tukiperhetoiminta

Lapsiperheen elämä on antoisaa, mutta välillä myös vaativaa. Vanhempien voimavarat voivat joskus olla vähissä, esim. kun toinen vanhempi jää eron jälkeen yksin lasten kanssa. Tukiperhetoiminta on yksi keino auttaa lapsiperhettä silloin, kun perheeltä puuttuvat sukulaisten ja ystävien muodostamat luonnolliset, auttavat tukiverkot. Vanhemmat tarvitsevat monenlaista tukea selviytyäkseen lasten hoidosta ja kasvatuksesta. Tukiperhetoiminta on lastensuojelulakiin perustuva avohuollon tukitoimenpide.

Tukiperhetoiminnan tavoitteena on tukea perhettä niin, että se jatkossa selviytyy omin voimavaroin. Toiminta tukee vanhemman jaksamista antamalla hänelle aikaa lisätä omia voimavaroja. Lapsi puolestaan saa tukiperheessä mahdollisuuden virkistäytymiseen, uusia virikkeitä ja kavereita sekä kasvua ja kehitystä tukevia uusia aikuissuhteita.

Tukiperhe

On tavallinen perhe, jolla on:

  • Aikaa ja tilaa vieraallekin lapselle
  • Kykyä ja halua vastata lapsen tarpeisiin, joskus vaativiinkin tilanteisiin
  • Kykyä toimia yhteistyössä lapsen perheen ja sosiaalityöntekijöiden kanssa
  • Kykyä kohdata erilaisuutta
  • Myönteisyyttä ja avoimuutta
  • Joustavuutta ja sitoutuneisuutta

Tukiperhetoiminta on tavoitteellista toimintaa lapsen ja hänen perheensä tukemiseksi. Perheet saavat valmennusta, koulutusta ja tukea tehtäväänsä. Toiminnasta maksetaan pientä palkkiota ja kulukorvausta. Tukiperhe on vaitiolovelvollinen lapsen ja hänen perheensä asioista.

Toiminnan alkaessa laaditaan tukiperhesopimus yhteistyössä lapsen oman perheen, tukiperheen ja sosiaalityöntekijän kanssa. Sopimuksessa määritellään toiminnan tavoite, kesto ja tuen tarve. Lapsi on tukiperheessä yleensä yhtenä viikonloppuna kuukaudessa sekä mahdollisesti lomien aikana pitemmän jakson.

Tukiperhettä tarvitaan erilaisissa tilanteissa

Tukiperhetarpeen taustalla voi olla

  • Vanhempien psyykkinen tai fyysinen väsymys
  • Vaikeudet kasvatusasioissa
  • Vaikeudet ihmissuhteissa
  • Perheen muu erityistilanne

Tukiperhettä tarvitaan

  • Leikki- ja kouluikäisille lapsille
  • Erityishoitoa vaativille lapsille
  • Erilaisista kulttuureista tuleville lapsille
 
 

 
Copyright © Jyväskylän kaupunki 2012 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta