Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Sosiaalipalvelut » Sosiaalipalveluiden uutisia » Yhteys Jyväskylän vammaispalvelujen sosiaalityöhön ja palveluohjaukseen vuoden alusta arkisin ilman puhelinaikaa

Yhteys Jyväskylän vammaispalvelujen sosiaalityöhön ja palveluohjaukseen vuoden alusta arkisin ilman puhelinaikaa

Jyväskylän kaupungin vammaispalveluissa luovutaan sosiaalityön ja palveluohjauksen puhelinajoista 2.1. alkaen. Jatkossa sosiaalityöntekijöille ja palveluohjaajille voi soittaa haluamanaan ajankohtana maanantaista perjantaihin kello 9–15. Samalla luovutaan yleisestä neuvonta- ja ohjauspuhelinnumerosta. Puhelinaikojen muutos ei kosketa henkilökohtaisen avun palveluohjausta.

Sosiaalityöntekijät ja palveluohjaajat työskentelevät asuinalueittain ja jokaiselle työntekijälle on oma numeronsa. Mikäli työntekijä on asiakkaan soittaessa varattu, vastaajaviesti ohjaa toimimaan tai kertoo, milloin työntekijä on parhaiten tavoitettavissa.
– Tavoitteena on, että asiakkaat tavoittavat jatkossa paremmin suoraan oman työntekijänsä, kertoo johtava sosiaalityöntekijä Juho Suortti.

Puhelinajattomuutta kokeillaan vammaispalveluissa kevään 2018 ajan. Asiakkaiden toivotaan antavan uudistuksesta palautetta. Mikäli asiakaspalaute on myönteistä, luovutaan puhelinajoista pysyvästi.

Henkilökohtaisen avun palveluohjauksella ja toimistosihteereillä entiset puhelinajat

Uudistus ei koske henkilökohtaisen avun palveluohjauksen eikä toimistosihteereiden soittoaikaa. Henkilökohtaisen avun palveluohjauksen puhelinaika on maanantaista perjantaihin kello 9-12 ja toimistosihteerien puhelinaika maanantaista perjantaihin kello 10–12.

Vammaispalvelut tarjoaa palveluja jyväskyläläisille kehitysvammaisille ja vaikeavammaisille henkilöille. Yhteyttä voi ottaa muun muassa kuljetuspalvelua, henkilökohtaista apua tai palveluasumista koskevissa kysymyksissä.

Työntekijöiden yhteystiedot löytyvät nettisivuilta:
www.jyvaskyla.fi/vammaiset/vammaispalvelut/yhteystiedot


Lisätietoja:
johtava sosiaalityöntekijä Juho Suortti, p. 014 266 8680
johtava sosiaalityöntekijä Emmi Hanhikoski, p. 014 266 3910

18.12.2017Tuija Ijäs

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje