Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Perusturvapalveluiden uutisarkisto » Päiväkeskusten toiminnassa on muutoksia kesällä
29.5.2018

Päiväkeskusten toiminnassa on muutoksia kesällä

Ikääntyneiden päiväkeskusten aukiolossa on muutoksia 2.7-5.8. Päiväkeskuspalveluja suunnataan kesäaikana pääosin asiakkaille, joilla ei ole kotonaan peseytymismahdollisuutta tai pesutilat ovat esimerkiksi vaarallisten rappujen takana. Avoinna näitä asiakkaita varten ovat heinäkuussa vain Keltinmäen päiväkeskus arkisin ja Korpilahden päiväkeskus maanantaisin.

Toukokuussa Kankaalle avattu Piippurannan Klubi palvelee koko kesän ajan. Klubin viikko-ohjelmaa pääsee tarkastelemaan ikääntyneiden nettisivulla ja Jyväskylän kaupungin tapahtumakalenterista.
Muistipäiväkeskuksessa järjestetään toimintaa omaishoidontuen asiakkaille koko kesän ajan.

Heinäkuussa vapaaehtoisten järjestämää toimintaa

Huhtasuon ja Korpilahden päiväkeskuksissa on totuttuun tapaan vapaaehtoistoimijoiden järjestämää kesäkerhotoimintaa päiväkeskusten ollessa kesälomalla. Kerhotoimintaa on 2.7- 5.8 keskiviikkoiltapäivisin klo 12.00-14.00.

Kortepohjan päiväkeskuksessa on päiväkeskusohjaajan järjestämää kerhotoimintaa kahtena heinäkuun maanantaina, 2.7 ja 30.7 klo 14.00-16.00.

Metsolan päiväkeskus lomailee 21.6 – 31.7 välisen ajan.

Lisätietoa: palveluesimies Eila Ahvenainen, puh. 014 266 3687

Sanna Siniluhta

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje