Jyväskylän taidemuseon tutkimusstrategia vuosille 2007-2015 valmistui loppuvuodesta 2006. Tavoitteena on rakentaa tutkimusprojektikohtaisia yhteistyöverkostoja tieteellistä tutkimusta tekevien tahojen, kuten yliopistojen ja korkeakoulujen, muiden museoiden sekä yksittäisten tutkijoiden ja alan muiden hankkeiden kanssa. Tutkimuksen painopisteenä on keskisuomalainen kuvataide. Hankkeet joudutaan toteuttamaan pääasiassa ulkopuolisella rahoituksella. Syksystä 2006 lähtien on tehty tiivistä yhteistyötä Jyväskylän yliopiston Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen (Taiku) kanssa. Yhteishankkeita ovat mm.
Tutkimushankkeet
Suomalainen nykytaide -seminaarit
Vuosittain järjestettävissä teemaseminaareissa taiteen tutkijat, asiantuntijat sekä taiteilijat esittelevät kuvataiteen eri osa-alueita ja ilmiöitä.
Opinnäytetyöt
Opiskelijoita varten on koottu keskisuomalaiseen kuvataiteeseen liittyviä tutkimusaiheita.
Valmistuneet opinnäytteet:Oona Myllyntaus. Our Art. The reasoning for the acquisition and placing of public sculptures of the Jyväskylä City Art Collection in 1977-2007. Master's thesis 2009. University of Jyväskylä / Department of Art and Cultural Studies / Art Education.
Riikka Kemppainen. Kirsi Tapperin taiteesta ja taiteeseen vaikuttavista tekijöistä. "Puolustan puuta siksikin, että sitä voivat ihmiset niin kuin hevosetkin ajankulukseen vaikka purra". Taidehistorian proseminaarityö 2011. Jyväskylän yliopisto, Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos.
Tekeillä olevat opinnäytteet: Salla Tikka. Naisgraafikoiden (Ulla Virta, Riitta Uusitalo, Jonna Juntunen) kokemuksia taiteilijuudestaan suomalaisen taidegrafiikan kentällä 1970-2009.
Dokumentointi
Opiskelija haastattelee keskisuomalaista kuvataiteilijaa ja valokuvaa hänen työskentely-ympäristöään. Dokumentointiharjoitus on osa taidehistorian vapaavalintaisia opintosuorituksia. Tehtyjä taiteilijahaastatteluja: