Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio

Neuvolat

Näiltä sivuilta löydät tietoa neuvolapalveluiden lisäksi raskauteen, lapsen hoitoon, lapsiperheen elämään sekä raskauden suunnitteluun ja ehkäisyyn liittyvistä asioista.

Neuvolan toimintaa ovat määräaikaistarkastukset tai yksilöllisesti sovittut käynnit terveydenhoitajan ja lääkärin vastaanotolla. Osa määräaikaistarkastuksista toteutetaan laajoina terveystarkastuksina, joissa selvitetään koko perheen terveyttä ja hyvinvointia. Toimintaan kuuluvat lisäksi puhelinneuvonta ja perhevalmennukset ensimmäistä lastaan odottaville perheille sekä kotikäynnit ensimmäisen lapsensa saaneisiin perheisiin. Tarvittaessa kotikäyntejä järjestetään myös muille perheille. Kokonaisvaltaisen hoidon toteuttamiseksi tehdään yhteistyötä myös muiden toimijoiden, kuten esimerkiksi ravitsemussuunnittelijan, fysioterapeutin, sosiaalityöntekijän ja psykologin kanssa. Moniammatillinen yhteistyö suunnitellaan aina asiakkaan kanssa yhdessä.

Neuvolapalvelut ovat kuntalaisille maksuttomia. Osassa neuvoloita sama terveydenhoitaja tarjoaa perhesuunnittelu-, äitiys- ja lastenneuvolapalveluita, osassa neuvoloita lastenneuvolalla sekä äitiys- ja perhesuunnitteluneuvolalla on eri terveydenhoitajat. Neuvolat toimivat alueittain ja ajanvarauksella.

Neuvolahaku

Neuvolahaun avulla voit selvittää alueesi terveydenhoitajan osoitteesi perusteella. Neuvolahaku toimii JYTE:n alueella lukuunottamatta Korpilahtea, Hankasalmea ja Uuraista. Näillä alueilla asuvat löytävät alueensa terveydenhoitajan yhteystiedot alueen neuvolan kohdalta.

Neuvolahaku »

Jyväskylän neuvoloiden puhelinpalvelu ja ajanvaraus keskittyy neuvoloiden puhelinpalvelukeskukseen.

Uusi puhelinpalvelu takaisinsoittopalveluineen on avoinna maanantaista torstaihin klo 8–16 ja perjantaisin klo 8–14. Soittopyyntöön vastataan mahdollisimman nopeasti, viimeistään kolmen arkipäivän kuluessa.
Käyttöön on otettu uudet puhelinnumerot kolmen ns. suuralueen mukaan sekä oma numeronsa ajanvarauksen perumiselle. Terveydenhoitajien omista soittoajoista ja puhelinnumeroista on luovuttu.
Puhelimitse voit entiseen tapaan varata vastaanottoaikoja, kysyä laboratoriovastauksia ja saada muun muassa yleistä terveysneuvontaa. Jos haluat jutella oman terveydenhoitajan kanssa, voit varata soittoajan ja terveydenhoitaja soittaa asiakkaalle. Peruutusnumerossa voit vain peruuttaa varattuja aikoja. Puhelinpalvelukeskuksessa puhelimeen vastaavat neuvoloiden terveydenhoitajat.

Uudet numerot ovat:
•Keskustan, Palokan ja Tikkakosken neuvolat, p. 014 266 0141
•Halssilan, Huhtasuon, Kuokkalan ja Vaajakosken neuvolat, p. 014 266 0142
•Keljonkankaan, Korpilahden, Kyllön ja Säynätsalon neuvolat, p. 014 266 0143
•Neuvolan ajanvarauksen peruminen, p. 014 266 0144

Äkillisesti sairastuneen lapsen hoidon tarpeen arvioi oman alueen sairaanhoitaja, joka antaa hoito-ohjeita ja tarvittaessa ajan lääkärille.

Ajankohtaista

(17.9.2018) Influenssarokotukset alkavat odottaville äideille ja lapsiperheille Palokan neuvolassa.

(29.8.2018) Neuvoloiden puhelinpalvelu on peruttu pe 21.9.2018 henkilökunnan koulutuspäivän vuoksi.

(17.9.2018) Äitiys- ja lastenneuvoloiden puhelinpalvelu on auki poikkeuksellisesti perjantaina 28.9. 18 klo 10-14.00 työntekijöiden kokouksen vuoksi.

(3.9.2018) Osallistu kyselyyn: Mitkä ovat parhaat kanavat osallistua neuvolan palveluiden kehittämiseen Jyväskylässä, Hankasalmella ja Uuraisilla? Kyselyyn voit vastata sähköisesti tai neuvolasta saatavalla lomakkeella.

(2.8.2018) Seuraava monikkoperhevalmennus alkaa 8.8.2018 ja siihen voit ilmoittautua täältä.

(27.7.2018) Keskustan äitiys- sekä ehkäisy- ja perhesuunnitteluneuvolassa alkaa 22.8.2018 lääketieteen opiskelijoiden koulutus- ja opetusklinikkatoiminta.
Jos asioit Keskustan äitiysneuvolassa lisää tietoa voit lukea täältä. Jos asioit keskustan ehkäisy-ja perhesuunnitteluneuvolassa lisää tietoa voit lukea täältä.

(12.7.2018) Keväällä 2018 liikuntatarjontaa odottaville äideille. Aikataulut ja lisää tietoa voit lukea täältä.

(6.11.2017) Äitiysneuvolasta toivotaan palautetta. Palautteen voit käydä täyttämässä täällä.

Varhaisen tuen perheohjaus

Varhaisen tuen perheohjaus on osa äitiys- ja lastenneuvolapalveluja ja se on tarkoitettu lasta odottaville ja pienten lasten vanhemmille. Perhetyön tavoitteena on tukea vanhemmuutta, parisuhdetta ja koko perheen hyvinvointia

Potilastiedon arkisto

Lastenneuvolassa ja hammashoitoloissa on käytössä lasten määräaikaistarkastusten sähköinen ajanvaraus. Lue lisää klikkaamalla alla olevaa banneria.

JYTE - Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus

Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus (Jyte) tuottaa perusterveydenhuollon palvelut Hankasalmen, Jyväskylän ja Uuraisten kuntien noin 140 000 asukkaalle. Erikoissairaanhoidon palveluja kuntalaiset saavat Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kautta.

Etsitkö näitä?

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje