Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Terveyspalvelut » Uutiset » Jyväskyläläisten, hankasalmelaisten ja uuraislaisten matkailijoiden rokotusvastaanotolla uudet puhelinajat 2.1. alkaen

Jyväskyläläisten, hankasalmelaisten ja uuraislaisten matkailijoiden rokotusvastaanotolla uudet puhelinajat 2.1. alkaen

Kyllön neuvolassa toimiva Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskuksen, Jyten matkailijoiden rokotusvastaanotto toimii ajanvarauksella. Puhelinajat ovat 2.1.2018 alkaen maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin klo 9.30–11.

Rokotusvastaanotto hoitaa jyväskyläläisten, hankasalmelaisten ja uuraislaisten matkailijoiden rokotuksia. Mikäli ulkomaille lähtevä tarvitsee rokotuksia esimerkiksi keltakuumetta, Japanin aivotulehdusta, meningokokkia, lavantautia tai koleraa vastaan tai tarvitsee malarian estolääkityksen, yhteyttä voi ottaa matkailijoiden rokotusvastaanottoon. Samalla matkailijoiden rokotusvastaanottokäynnillä hoidetaan myös tarvittavat perusrokotukset.

Muutoin perusrokotuksia annetaan ajanvarauksella oman asuinalueen terveysasemalla. Alle kouluikäisten lasten rokotuksia hoidetaan lastenneuvoloissa, kouluikäisten kouluterveydenhuollossa ja opiskelijoiden opiskeluterveydenhuollossa.

Matkailijoiden rokotusvastaanotto sijaitsee Kyllön neuvolassa, Jyväskylässä, osoitteessa Keskussairaalantie 20, 2.krs, puhelin 014 266 1646.
Puhelinajat ovat 2.1. alkaen maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin kello 9.30–11.

www.jyvaskyla.fi/terveys/terveysasemat/rokotukset

Lisätietoja:
osastonhoitaja Hannele Virenius, p. 014 266 2198

21.12.2017Tuija Ijäs

JYTE - Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus

Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus (Jyte) tuottaa perusterveydenhuollon palvelut Hankasalmen, Jyväskylän ja Uuraisten kuntien noin 140 000 asukkaalle. Erikoissairaanhoidon palveluja kuntalaiset saavat Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kautta.

Etsitkö näitä?

Tutustu ODA-hankkeeseen

Avoimia työpaikkoja sosiaali- ja terveyspalveluissa


Terveydenhoitosivustoja:
Terveyskirjasto*

Terveydenhuollon organisaatioita:
Keski-Suomen sairaanhoitopiiri*
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos*

Työterveyshuoltoja:
Työterveys Aalto

Hoitotakuun toteutuminen:
Jyväskylän kaupungin avoterveydenhuollon yksiköissä

Koululainen, haluatko tutustua terveydenhuollon palveluihin TET-jaksollasi?
Täytä hakemuslomake »

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje