Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio

Työkokeilu

Työkokeilussa henkilö voi selvittää ammatinvalinta- ja uravaihtoehtojaan tai mahdollisuuksiaan palata työmarkkinoille. Työmarkkinoille paluuta voidaan työkokeilun jälkeen tukea esimerkiksi palkkatuetulla työllä tai oppisopimuskoulutuksella

Työkokeilu ei ole työsuhde, sen ajalta ei makseta palkkaa, eikä se kerrytä vuosilomapäiviä tai eläkettä.

Työ- ja elinkeinoministeriö hankkii työkokeiluun osallistuvalle vakuutuksen työkokeilun ajalle ammattitautien ja tapaturmien sekä työkokeilun järjestäjälle aiheutettujen vahinkojen varalta.

Työkokeilu voidaan järjestää esimerkiksi seuraavissa tilanteissa:

  • Henkilöltä puuttuu ammatillinen koulutus tai hän suunnittelee alan tai ammatin vaihtoa. Tavoitteena on silloin selvittää, kiinnostaako ala tai ammatti tai onko jokin tietty ala tai ammatti mahdollinen.
  • Henkilö pohtii, olisiko yrittäjyys sopiva uravaihtoehto
  • Henkilö on ollut poissa työmarkkinoilta esimerkiksi työttömyyden tai lastenhoidon takia, ja työkokeilulla selvitetään, onko hänen osaamisensa ajan tasalla ja minkälaista tukea hän tarvitsee päästäkseen takaisin työhön.
  • Henkilö on ollut aiemmin toisen maan työmarkkinoilla, ja työkokeilulla selvitetään hänen edellytyksiään työllistyä Suomessa ja millaisia palveluja hän siihen tarvitsee.

Työkokeilun kesto vaihtelee, sillä asiakkaiden tilanteet ja kokeilun tavoitteet ovat erilaisia. Työkokeilu voi kestää enintään 12 kuukautta - samalla työnantajalla kuitenkin enintään kuusi kuukautta. Myös työkokeilun päivittäinen ja viikoittainen työaika voi vaihdella henkilön tilanteesta riippuen. Usein 1–3 kuukauden sopimus on riittävä. Työkokeilua voidaan järjestää enintään viitenä päivänä viikossa ja 4–8 tuntia päivässä. Jos kokeiltavissa tehtävissä tehdään tyypillisesti vuoro- tai viikonlopputyötä, voi työaika ajoittua myös näiden aikoihin.

Lisätietoja työkokeilusta voit kysyä Keski-Suomen TE-toimistosta

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje