KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ VÄLILLÄ VALTTERINTIE-PARVIAISENTIE
Kevyen liikenteen väylä välillä Valtterintie-Parviaisentie sijaitsee Säynätsalon kaupungin-osassa noin 15 kilometriä kaupungin keskustasta etelään. Kunnantalon länsipuolelle sijoittuva väylä on suunniteltu Säynätsalon uudelle päiväkoti-koulu –kiinteistölle rakennettavan vesihuoltolinjan päälle. Väylä sisältyy Valtterintien pohjoispuolella sijaitsevan Sahurinpolun katuyleissuunnitelmaan, joka on laadittu yhtä aikaa viereisen Säynätsalon päiväkoti-koulu –alueen asemakaavoituksen kanssa. Katuyleissuunnitelmaa on esitelty yleisötilaisuudessa Säynätsalon päiväkodilla 13.3.2008.
Asemakaavassa väylän sijainti on osoitettu ohjeellisena puistoalueelle. Kivituhkapintaisen väylän leveys on 2,5 metriä. Valtterintien puoleiseen päähän rakennetaan graniittiset massiivikiviportaat. Portaat ja väylän tasaus sovitetaan maaston muotoa mukailevaksi. Kadun pintakuivatus hoidetaan hulevesikaivoilla, jotka liitetään nykyiseen hulevesijärjestelmään kunnantalon eteläpuolella. Väylän valaistuksessa hyödynnetään osaksi kunnantalon alueella olevia valaisimia, osalle väylää asennetaan uudet valaisimet. Porrasrakenteiden ja valaistusratkaisujen periaatteet on sovittu yhteistyössä Keski-Suomen Museon ja Alvar Aalto Museon edustajien kanssa.
Kevyen liikenteen väylän arvioidut rakentamiskustannukset ovat noin 70 000 euroa. Lisäksi tulevat vesihuollon kustannukset. Hanke on tarkoitus toteuttaa yhtä aikaa päiväkoti-koulun maarakennustöiden kanssa vuoden 2009 aikana.
Suunnitelma oli julkisesti nähtävillä palvelupiste Hannikaisessa 23.6. – 7.7.2009.
Lisätiedot: rakennuttajainsinööri Ilpo Irva, puh 266 5114
Sijaintikartta (pdf)
Asemapiirustus (pdf)
Pituusleikkaus (pdf)
Portaat (pdf)