Yrityspalvelukeskus Luotsi tarjoaa asiantuntija-apua yrittäjille
Yrittäjyyteen liittyvät julkiset palvelut löytyvät tulevaisuudessa saman katon alta. Jyväskylän seudun yrityspalvelukeskus on käynnistänyt toimintansa vuoden 2007 alussa, ja se on sijoittunut Keski-Suomen talon katutason tiloihin. Keskuksen nimeksi on valittu Yrityspalvelukeskus Luotsi.
Yrityspalvelukeskus Luotsi palvelee yrityksen perustamista suunnittelevia henkilöitä, aloittavia ja nuoria yrityksiä sekä myös jo pidempään toimineita yrityksiä. Palvelujen keskittäminen yhteen paikkaan helpottaa asiointia ja poistaa monia päällekkäisyyksiä.
– Meiltä saa asiantuntija-apua erilaisiin kysymyksiin. Yrittäjäksi aikovan tai jo yrittäjäksi ryhtyneen ei tarvitse tuntea olevansa yksin. Ohjaamme hänet oikealle asiantuntijalle, yrityspalvelupäällikkö Risto Kiljunen kertoo.
Yrityspalvelukeskuksen tehtävänä on ylläpitää tietopalvelua, arvioida asiakkaan palvelutarve sekä etsiä mahdolliset jatkopalvelun tuottajat. Tehtävänä on myös yritystoiminnan aktivointi. Yrityspalvelukeskus auttaa myös esimerkiksi silloin, kun omistajavaihdos on ajankohtainen.
Yrityspalvelukeskus Luotsin ovat perustaneet Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy, Jyväskylän työvoimatoimisto, Keski-Suomen TE-keskus ja Tuhansien Järvien Uusyrityskeskus ry. Palvelukumppaneina ovat muun muassa Finnvera, Jyväskylän maistraatti, ProAgria Keski-Suomi, Technopolis Ventures JSP Oy, Jyväskylän verotoimisto sekä oppilaitokset ja yrittäjäjärjestöt.
Lisätietoja:
Yrityspalvelupäällikkö Risto Kiljunen, Yrityspalvelukeskus Luotsi, Sepänkatu 4, 40100 Jyväskylä Puh. (014) 652 103, 050 365 0012
http://www.jykes.fi
Kuva: Kirsi Rikama
Teksti: Marica Jensen