Bivttastallat - Vaatetella
20.6.– 29.7.2007
Näyttely Suomen käsityön museon galleriassa, Kauppakatu 25
Bivttastallat on saamenkäsityöläisen Maarit Maggan ensimmäinen oma ja julkinen näyttely. Näyttely on osa Maggan elämäntarinaa, tarinaa joka kulkee saumattomasti vaatettelun lomassa: niitä ei oikeastaan voi esittää irrallisina toisistaan.
- Tarina luomisen tarpeesta alkaa jo kaukaa, varhaislapsuudesta. Olen aina nähnyt käsityön tekoa kotonani. Äiti ja lähellä asunut äidin vanhin sisko, tätini, olivat aluksi tärkeimmät tukijat ja innoittajat, kenties tietämättään. Muistan hajun, kun ulkosaunassa poltettiin tulta ja kuinka äiti ja täti tekivät kenkiä tai mitä milloinkin, Maarit Magga muistelee.
Ensimmäisen pukunsa Magga teki 14-vuotiaana vieraan ohjauksessa. - Sain kuulla omaavani osaavat kädet ja sillä lauseella on ollut paljon merkitystä myöhemminkin. Minulla oli unelma: kun menen naimisiin, osaisin tehdä vaatteeni itse. Niin myös tapahtui kun olin 28-vuotias.
Maarit Magga valmistui saamen kielen aineenopettajaksi ja teki muutaman vuoden opetustyötä.
- Vaikka nautinkin opetustyöstä, vaivasi silti jokin. Halusin olla vapaa, halusin viimein tehdä sitä mitä kohti olen aina pyrkinyt. Kenties en olisi uskaltanut aiemmin, mutta vanhempien varhainen menettäminen ja myöhemmin omien lasten syntymä tekivät minusta rohkeamman elämälle, Maarit kuvailee elämänpolkuaan. - Tänä kuluneena keväänä olen voinut toteuttaa pitkäaikaista unelmaani: tehdä päivittäin käsilläni. Suunnitella, kokeilla ja toteuttaa. On ollut suunnattoman vapauttavaa voida keskittyä omaan luomisprosessiin.
Bivttastallat -näyttelyä ei olisi ollut suinkaan mahdollista toteuttaa puolessa vuodessa. Näyttely on kooste Maarit Maggan osaamisesta lapsuudesta saakka. Näyttely koostuu saamelaisten perinteisistä materiaaleista ja malleista käsin toteutetuista ulkovaatteista ja asusteista, joissa on kokeiltu uusia tapoja soveltaa vanhoja ja uusia materiaaleja ja malleja. Nahkan ja turkisten lisäksi keskeinen materiaali on perinteinen pukumateriaali eli verka. Uutta ovat myös värit: perinteisten kirkkaiden perusvärien rinnalla harmaata, mustaa, valkoista ja ruskeaa verkaa. Näyttely koostuu kahden aikuisen, naisen ja miehen, vaatteista sekä kolmen eri-ikäisen lapsen vaatteista ja –asusteista.
Näyttelyyn liittyviä tapahtumia:
Ke 20.6. klo 12–15 Työnäytös: Saamenkäsityöläinen, FM Maarit Magga: Äimällä sisnasta.
Maarit Magga ompelee nahkatöitä ja kertoo Bivttastallat –näytelystä.
Lisätietoja:
Suomen käsityön museo
puh. (014) 624 945
http://www.craftmuseum.fi
Teksti: Asta Ruodemäki
Kuva: Saamenkäsityöläinen Maarit Magga muokkaa poron sisnanahkaa perinteisin materiaalein ja menetelmin. Bivttastallat – Vaatetella 20.6.–29.7.2007. Suomen käsityön museo / Ville Kartimo