Suoraan sisältöön

Uudisrakennus tai laajennus

Uuden rakennuksen tai rakennuksen laajentaminen vaatii rakennusluvan hakemisen.

Rakennuslupa haetaan sähköisen asioinnin kautta.

Hakemuksen voi jättää myös paperilomakkeella, jolloin hakemus asiakirjoineen muutetaan rakennusvalvonnassa sähköiseen muotoon ja käsitellään sähköisessä asioinnissa.

Ohjeita hakemukseen liitettävistä asiakirjoista

Hakijana on aina kiinteistön omistaja tai haltija (esimerkiksi vuokralainen). Luvan voi allekirjoittaa joku muu kuin omistaja, jos hänellä on siihen valtakirja. Esimerkiksi asunto-osakeyhtiössä huoneiston omistaja ei voi itse hakea lupaa, vaan hakemus on aina tehtävä yhtiön nimissä ja osakas tai isännöitsijä voi vain toimia yhtiön valtuuttamana asiamiehenä ja allekirjoittaa hakemuksen.

Kiinteistön omistus tai hallinta on todistettava, mikäli se tieto ei ole jo viranomaisen rekisterissä. Omistuksen voi todistaa kauppakirjalla, lainhuuto-otteella tai muulla vastaavalla asiakirjalla.

Lisäksi lupahakemukseen tulee liittää seuraavat asiakirjat:

  • Pääpiirustukset:; asema-, pohja-, leikkaus- ja julkisivupiirustukset.
  • Karttapaketti, joka tilataan hyvissä ajoin suunnittelua varten Palvelupiste Hannikaisesta, p. 014 2660108
  • Värityssuunnitelmalomake.
  • Kosteiden tilojen leikkauspiirustus.
  • Paperilomakkeella lupaa haettaessa rakennushankeilmoitus/-ilmoitukset, RH1* ja RH2*
  • Naapurien kuuleminen voidaan suorittaa sähköisen asioinnin kautta tai kuulemalla naapurit erilliselle naapurien kuulemislomakkeelle.
  • Pohjatutkimus/perustamistapaselvitys.
  • Energiaselvitys.
  • Selvitys suunnittelijoista ja suunnittelutehtävän vaativuudesta haettaessa lupaa paperilomakkeella. Erillistä lomaketta ei tarvitse toimittaa haettassa lupaa sähköisesti. Suunnittelijatiedot syötetään suoraan sähköiseen asiointipalveluun vastuuhenkilöt välilehdelle.
  • Vastaavien työnjohtajien hakemukset/ilmoitukset haettaessa lupaa paperilomakkeella. Erillistä lomaketta ei tarvitse toimittaa haettassa lupaa sähköisesti. Vastaavien työnjohtajien tiedot syötetään suoraan sähköiseen asiointipalveluun vastuuhenkilöt välilehdelle.
  • Lisäksi muut mahdolliset rakennusvalvonnan edellyttämät lisäselvitykset.

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 • Sivun alkuunTietoja sivustosta